Hirvenmetsästys aloitetaan yhteisluvan mukaan kuten aiempina vuosina. Hirvikanta on RHY:n alueella ollut hieman laskussa, jonka vuoksi tänä vuonna haettuja lupia on myös viime vuotta vähemmän (vuosi 2009).
Peuralupia kuluvalle metsästyskaudelle ei anota (vuosi 2009).
Sorsastus alkaa 20.8.2009 kello 12.00. Vieraskortilla saa sorsastaa syyskuun viimeiseen viikonloppuun saakka, jonka jälkeen sorsastus ainoastaan seuran jäsenille.
Pienriistaluvista kesäkokouksessa päätettiin 2009 seuraavasti: metso 2, teeri 4, pyy rajaton, metsäjänis 2, rusakko rajaton, fasaani ja peltopyy rauhoitettu. Metson teeren ja pyyn metsästysaika 10.9-31.10.2009. Muutoin valtion asetuksen mukaisesti.
Seuran jäsenen mukaan tulevan metsästäjän tulee ostaa 10 euron päivälippu, jonka saa Karvian Pyörä ja Urheilusta tai vaihtoehtoisesti summan voi maksaa suoraan seuraan tilille. Huomioi että kuitissa tulee olla vieraana olevan metsästäjän nimi ja metsästyspäivä. Seuran tilinumero on 511900-49059. Kuitti tulee olla mukana metsästäessä.
Metsästysajat linkistä:Metsästysajat ja rajoitukset
Yhteiskettumetsän ajankohta tammikuun viimeinen viikonloppu.
|